14.3.2022

Tutkimme alueellista eriytymistä tulotason mukaan suurimmissa kaupungeissa ja päätuloksemme on, että eriytyminen on kasvanut kaikissa tutkituissa kunnissa aikavälillä 2000-2018. Alueellisen eriytymisen mittarina käytimme ns. erilaisuusindeksiä, joka mittaa kahden eri väestöryhmän sijainteja toisiinsa ja kertoo, kuinka suuren osan toisen ryhmän jäsenistä tulisi muuttaa, jotta ryhmien alueellinen jakauma olisi tasainen. Vertasimme alimpaan ja ylimpään tuloviidennekseen kuuluvia kotitalouksia toisiinsa. Yleisesti huolestuttavasta eriytymisestä kertovana raja-arvona pidetään indeksin arvoja, jotka ovat suurempia kuin 50, mutta mitään yhtä vakiintunutta raja-arvoa ei ole. Tuloksemme myös havainnollistavat sitä, että käytetty aluetaso vaikuttaa paljon: mitä pienempiä ja tarkempia alueita tutkitaan, sitä korkeampia indeksin arvoja saadaan. Kasvutrendi on kuitenkin nähtävissä käytetystä aluetasosta huolimatta ja samat kaupungit erottuvat korkeimpien lukujen joukossa kaikilla tarkastelutasoilla.

Eräs käytetyistä aluetasoista on luomamme uusi paikkatietopohjainen asuinalueluokittelu, jossa luokitellaan kaikki suurimmat suomalaiskaupungit seitsemään erilaiseen aluetyyppiin asuinrakennuskannan perusteella. Asuinalueluokittelun tarkempi analyysi paljastaa, että suomalaisissa kaupungeissa pienituloisia kotitalouksia on eniten 80-90 lukujen sekä 60- ja 70-lukujen lähiössä: kummassakin aluetyypissä keskimäärin 28 % kotitalouksista on pienituloisia. Pienituloisten osuudet keskuksissa ja pientaloalueilla ovat laskeneet aikavälillä 2000-2018.

Yhteyshenkilö: Sanna Ala-Mantila, Apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

Tutkimusta rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto