Kaupunkien maapolitiikka hyötyisi selkeytyksestä
30.4.2020
Matti Kuronen, Region manager, Bonava
Smartlandin ytimessä on kaupunkien maankäyttöpolitiikan tutkiminen. Luontevaa on tehdä kahtiajako: maankäyttöpolitiikka tarkastelee toisaalta kaupungin maankäytön suunnittelua ja toisaalta sitä, kuinka kaupunki vaikuttaa maankäyttöön muin taloudellisin ja sopimuksellisin keinoin kuin kaavoituksella tai muulla suunnittelulla. Nimitetään tätä jälkimmäistä haaraa tässä yhteydessä maapolitiikaksi.
Kuntalaki vaatii kaupunkeja laatimaan strategian ja monessa kaupungissa yleiskaava on nähty strategiaa tukevaksi dokumentiksi. Kaupungin strategiassa voi olla mainintoja asunto- ja maapolitiikasta tai niihin liittyviä linjauksia on koottu erilliseen osastrategiaan, ohjelmaan tai politiikka-asiakirjaan.
Kullakin osastrategialla tavoitellaan useaa asiaa yhtä aikaa. Se ohjaa kaupungin tietyn yksikön toimintaa ja päätösten valmistelua, se viestii asiakkaille ja yhteistyökumppaneille – sekä yksityisille toimijoille että myös valtiolle – jo ennen mahdollisia neuvotteluja, mikä on kaupungin linjaus missäkin asiassa. Osastrategiat ovat kymmeniä sivuja pitkiä ja sisältävät paljon tilasto- ja muuta taustatietoa. Kuten strategiatkin, ovat osastrategiat kaupungin omia linjauksia siitä, millä keinoin kaupunki pyrkii menestymään. Viime kädessä strategiat ovat kaupungin kulloisenkin poliittisen johdon valintoja siitä, mikä etenemisvaihtoehto valitaan useista tarjolla olevista.
Maapolitiikka on asia, jolle kaupungissa tavallisesti on laadittu oma osastrategiansa. Useimmiten maapolitiikka on kytketty sekä asuntotuotantotavoitteisiin että työpaikkarakentamiseen. Kaupunkien kesken osastrategioiden linjauksissa on eroja, joka kertoo siitä, että valintoja on tehty. Onko siis niin, että osastrategiat toimivat aivan oppikirjan mukaisesti? Kaupunki ottaa kantaa siihen, millaisilla periaatteilla se luovuttaa omistamiaan tontteja ja millaisilla periaatteilla suunnittelee maankäyttöä muiden omistamalle maalle.
Strategialinjausten tasolla voidaankin sanoa että asia toimii. Käytännössä neuvotteluja käyvät, tontinluovutuksia valmistelevat ja myös maankäytön suunnittelua tekevät virkamiehet ovat usean eri osastrategian ristipaineessa. On liian helppoa poimia yksittäinen lause strategiasta tai eri osastrategioista sieltä täältä ja olla viemättä asioita eteenpäin. Konkreettisia esimerkkejä tällaisista ovat tontinluovutusneuvotteluissa ehtojen sopimisen jälkeen rakennuttajalle esitetty ”mitä aiotte tehdä kaupunkimme hiilineutraalisuusstrategian eteen, tuotatteko paikallista energiaa vai teettekö viherkattoja?” tai vaatimus käyttää rakennuksen suunnittelussa kaupungin laatimasta muutaman nimen listasta löytyvää taiteilijaa, koska alueelle on jossain osastrategiassa vaadittu taidetta. Maapolitiikkaa toteuttavat virkamiehet on asetettu mahdottoman vaateen eteen – heillä on vain pari työkalua, eikä niillä voi toteuttaa koko kaupungin toiveita. Toisaalta maapolitiikan työkalupakille pyrkivät myös muut kuin siitä virkavastuun kantavat virkamiehet.
Kaupungin kuin kaupungin maapolitiikka hyötyisi selkeytyksestä. Osastrategiassa tulee päättää tavoitteista ja linjauksista, ehkä joiltain osin keinoistakin. Tavoitteita ei voi olla kovin paljon ja niiden tulee olla hierarkiassa keskenään. Tavoite voi olla minimoida rakentamisen hiilijalanjälki, mutta silloin esimerkiksi kaupunkikuvallisten seikkojen tulee olla alisteisia sille. Tavoite voi olla rakentaa vain omistusasuntoja, mutta silloin on hyväksyttävä, että monilla toimialoilla on keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä riski työvoimapulasta.
Tätä blogikirjoitusta varten yritin hakea kirjallisuusluetteloon Helsingin, Espoon ja Vantaan maapolitiikkoja. Ne löytyvät, kun tietää mistä etsii, mutta Vantaa oli ainoa, josta muutaman minuutin työllä löytyi linkitettävä dokumentti, ei pelkästään jonkun toimielimen päätöstä tai seminaariesitystä. Kuten edellä todettiin, osastrategiat ovat myös viestintää. Dokumenttien vaikea löydettävyys kertoo viestinnästä sekin.
Kirjallisuus
