28.5.2021

Tuulia Puustinen, tutkijatohtori, Aalto-yliopisto

Tiukat hiilineutraaliustavoitteet asettavat kovia haasteita myös kuntien maankäyttöpolitiikalle. Smartland.fi-hankkeen toukokuussa 2021 järjestetyssä ”Maankäyttöpolitiikka ja hiilineutraalisuus” –työpajassa käsiteltiin tätä haastetta erityisesti maapolitiikan, kiinteistökohtaisen energiantuotannon ja puurakentamisen näkökulmista. Eräs työpajaan osallistunut kunnan edustaja totesi osuvasti, että edessämme on ”pitkän matkan juoksu eli maraton, eikä mikään pikamatka”. Näihin haasteisiin ei ole olemassa helppoja halki-poikki-pinoon-ratkaisuja. Useassa kaupungissa pohditaankin ja suunnitellaan parhaillaan niitä askelmerkkejä, joilla myös maankäytössä tehtävät päätökset ja ratkaisut nivoutuisivat osaksi hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista.

Tämä blogikirjoitus keskittyy eritoten maapolitiikkaan osana ilmastonmuutoksen hillintää ja vastaa kysymykseen mitä Suomen kuntien maapolitiikassa tehdään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tällä hetkellä. Aihetta lähestyttiin haastattelemalla kuntien maapolitiikan asiantuntijoita 30:ssä Smartland-kaupungissa. Maapolitiikka muodostaa keskeisen osan kunnan maankäyttöpolitiikkaa, johon kuuluu maapolitiikan lisäksi myös kaavoitus. Maankäyttöpolitiikalla kunta voi edistää strategisia tavoitteitaan. Maapolitiikka viittaa kunnan maanhankintaan, tontinluovutukseen sekä kaavojen toteuttamisen tavoitteisiin ja toimenpiteisiin, kuten sopimiseen.

Yleisesti vaikuttaa siltä, että maapolitiikan rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä on varsin jäsentymätön. Kuntien välillä on kuitenkin eroja. Useassa suuressa kaupungissa maapoliittisia instrumentteja käytetään ilmastonmuutoksen hillinnässä jonkin verran enemmän.

Keskeisimpänä, joskin laajemmin maankäyttöpolitiikkaan kytkeytyvänä keinona näyttäytyi täydennysrakentaminen olemassa olevan infra- ja palveluverkon sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien läheisyyteen. Tämä mainittiin keinona yli kahdessa kolmasosassa kaupungeista. Reilussa yhdessä kolmasosassa kaupungeista on käytössä erityisiä maapoliittisia instrumentteja täydennysrakentamisen tukemiseksi, tyypillisimpänä kenties matalammat maankäyttösopimuskorvausmaksut. Myös informaatio-ohjauksen merkitys on kasvanut viime vuosina täydennysrakentamiseen liittyen. Monien kuntien vastauksissa korostui kuitenkin, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on ”vain” yksi motivaatio täydennysrakentamiselle. Taloudelliset motivaatiot, eli olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntäminen ja esimerkiksi keskusta-alueen elinvoimaisuuden ylläpitäminen/parantaminen, osoittautuivat haastattelujen perusteella usein tärkeämmäksi tai yhtä tärkeäksi syyksi täydennysrakentamiselle. Tulos heijastelee osaltaan maa(nkäyttö)politiikan monitavoitteellisuutta.

Yli yhdessä kolmasosassa kaupungeista ei ole käytössä mitään maapoliittisia instrumentteja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tai siihen sopeutumiseksi, jos täydennysrakentamista ei oteta lukuun. Otoksesta erottui kuitenkin useampi Suomen suurimpiin kuuluva kaupunki, joissa maapolitiikan keinovalikoimaa sovelletaan ilmastonäkökulmasta jonkin verran enemmän. Varsinaiset maapoliittiset instrumentit, joita ilmastonäkökulmasta sovelletaan ovat erityisesti pilotti- tai erityisalueille painottuvat tontinluovutusehdot sekä tontinluovutuskilpailut. Kumpaakin instrumenttia on käytetty noin yhdessä kolmasosassa tutkituista kaupungeista. Tontinluovutusehdot saattavat edellyttää esimerkiksi tiettyä vähimmäisenergialuokkaa tai sähköautojen latauspisteitä. Tontinluovutuskilpailuissa voivat korostua kriteereinä esimerkiksi energiatehokkuus tai puurakentaminen. Muita käytössä olevia maapoliittisia keinoja ovat esimerkiksi energiatehokkaiden tms. hankkeiden priorisointi tontinluovutuksessa ja määräaikaiset alennukset tontinvuokraan. Näitä käytetään muutamassa kunnassa.

Visio ja ymmärrys varsinaisten maapoliittisten instrumenttien potentiaalisesta roolista ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on alustavien analyysin perusteella vielä jäsentymätön. Vaikuttaakin siltä, että maapolitiikan instrumentit ovat alihyödynnettyjä, ja niiden käyttöpotentiaali olisi huomattavasti nykyistä suurempi. Toisaalta on tarve holistisen lähestymistavan ja ymmärryksen kehittämiselle. Tämän tutkimuksen, maapolitiikan nykytilaa selvittävän VN TEAS -hankkeen sekä Smartlandin kyljessä kulkeneen, kuuden suurimman kaupungin maankäyttöpolitiikkaa ilmastonäkökulmasta kartoittaneen Real2030-hankkeen tulokset osoittavat, että ilmastonmuutoksen huomioiva maapolitiikka edellyttää koko kaupunkisysteemin tuntemista ja huomioimista. Olisi tärkeää huomioida ja tutkia maapoliittisia instrumentteja ja niiden vaikutusmahdollisuuksia sekä todellista vaikuttavuutta osana laajempaa kaupunkisysteemiä. Tarvitaankin kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja ns. systeemiajattelua, joka lävistäisi koko maankäyttöpoliittisen prosessin strategisista linjauksista lähtien. Tarvittaisiin tietoa eri instrumenttien tai toimenpiteiden suhteista vaikuttavuuden näkökulmasta sekä vaikuttavimmista määräyksistä tai sopimusehdoista eri toimenpidetasoille. Keskeiset haasteet liittyvät osaltaan myös eri toimenpiteiden päästöjen arviointiin, mitä on tarpeen kehittää ja tutkia edelleen.

Maapolitiikan tavoitteenasetanta ja vaikuttavuuden arviointi osana laajempaa kaupunkisysteemiä todennäköisesti tukisivat hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista. Aiheesta tarvitaan kuitenkin lisää tietoa ja tutkimusta.