15.1.2020

Juudit Ottelin, Tutkijatohtori, Aalto-Yliopisto

Maailman kasvihuonekaasupäästöt voidaan jakaa eri toimijoille usealla eri tavalla. Systeemisessä tarkastelussa päästöjä katsotaan useista eri näkökulmista, mikä paljastaa riippuvuussuhteita, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Näin päästään kiinni siihen, mitkä toimenpiteet vähentävät globaaleja päästöjä, ja mitkä sen sijaan pienentävät paikallisia päästöjä, mutta kasvattavat päästöjä muilla alueilla tai muissa elinkaarenvaiheissa.

Ihmisten toiminnan aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Tavallisimmin keskitytään päästölähteisiin, ja päästöt jaetaan maantieteellisesti sen mukaan, missä ne syntyvät. Näitä päästöjä kutsutaan tuotantoperäisiksi päästöiksi. Tämänhetkinen ilmastopolitiikka, kuten Pariisin sopimus ja EU:n ilmastotoimet, kohdistuvat tuotantoperäisiin päästöihin. Tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet, että pelkästään tuotantoperäisiin päästöihin keskittyminen voi olla tehotonta, ja joissain tapauksissa jopa kasvattaa globaaleja päästöjä, johtuen kansainvälisestä kaupasta. Esimerkiksi, jos EU-alueella rakennetaan kestävää energia- ja liikenneinfrastruktuuria, ne pienentävät EU:n rajojen sisällä syntyviä päästöjä, mutta infrastruktuurin rakentamisesta aiheutuvat päästöt eivät välttämättä näy päästölaskennassa lainkaan, jos rakennusmateriaalit tulevat EU:n ulkopuolelta. Nykyisessä maailmantaloudessa kaikki maat, yritykset ja kuluttajat ovat yhteydessä toisiinsa monimutkaisten alihankintaketjujen kautta. Tämän vuoksi globaalien päästöjen hallinta tarkastelemalla vain maiden sisäisiä päästöjä ei onnistu.

Asiaa voidaan havainnollistaa kahdella uudella päästöjenjakotavalla: kulutusperäisellä ja tuloperäisellä. Kulutusperäiset päästöt kuvaavat tuotteiden ja palveluiden elinkaarisia päästöjä. Kulutusperäinen päästölaskenta kohdistaa päästöt tuottajan sijaan ostajalle, ja viime kädessä tuotteen tai palvelun loppukäyttäjälle. Kulutusperäisiä päästöjä kutsutaan yleisesti hiilijalanjäljeksi. Tuloperäiset päästöt puolestaan kuvaavat mahdollistettuja päästöjä. Tuloperäiset päästöt katsovat alihankintaketjujen sijaan eteenpäin: kenelle ja mihin tarkoitukseen myymme tuotteita. Esimerkiksi Norjan tuotanto- ja kulutusperäiset päästöt ovat pienet verrattuna maan tuloperäisiin päästöihin, joita aiheutuu erityisesti Norjan myymän öljyn polttamisesta muissa maissa.

On olemassa systeeminen matemaattisiin sarjoihin perustuva mallinnustapa, jolla voidaan laskea tuotanto-, kulutus- ja tuloperäisiä päästöjä yhtenäisellä tavalla ilman päällekkäistä laskentaa. Kaikilla kolmella laskentatavalla päädytään samaan globaaliin kokonaispäästömäärään, päästöt on vain jaettu kolmella eri tavalla eri maille ja talouden sektoreille. Menetelmän nimi on ympäristölaajennettu taloudellinen panos-tuotos-mallinnus.

Kulutus- ja tuloperäinen laskentatapa eivät korvaa tuotantoperäistä tarkastelutapaa, vaan täydentävät sitä. Ne osoittavat, että päästöjen vastuunjakoa ei voida tehdä yksin tuotantoa tarkastelemalla. Ne myös paljastavat sellaisia riippuvuussuhteita ilmastotoimenpiteiden ja globaalien päästöjen välillä, jotka muuten jäisivät huomaamatta.

Erityisesti kun puhutaan vihreästä talouskasvusta, on huomattava, että vain tuotantoperäisten päästöjen on osoitettu laskevan joissakin maissa samaan aikaan kun talous kasvaa. Kulutusperäiset päästöt sen sijaan seuraavat tiivisti talouskasvun mukana. Tätä ilmiötä voidaan kutsua ”vihreäksi illuusioksi”, mikä on erityisesti rikkaissa maissa ja kaupungeissa esiintyvä ilmiö. Hiili-intensiivinen tuotanto siirtyy kaupunkien ulkopuolelle ja kehittyviin maihin, mutta tuotanto on edelleen olemassa pääosin juuri kaupunkilaisten ja rikkaiden maiden kulutusta varten.

Asian korjaamiseksi on esitetty kulutusperäisten päästöjen sisällyttämistä ilmastopolitiikkaan. Myös maankäyttöpolitiikassa pitäisi pystyä huomioimaan päästöt kokonaisvaltaisesti. Toistaiseksi maankäyttöön liittyvä ilmastopolitiikka on keskittynyt liikenteen ja energiankulutuksen aiheuttamiin suoriin päästöihin. Kuluttajien hiilijalanjälkien tutkimus on kuitenkin osoittanut, että kaupunki- ja yhdyskuntarakenteella on vaikutusta myös muihin kulutuksen osa-alueisiin, sekä kokonaiskulutukseen. Vastaavasti rakentamisesta, ja investoinneista ylipäänsä, aiheutuvat hiilipiikit on havaittu huomattavan suuriksi. SmartLand-hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää maankäyttöpolitiikkaa siten, että näitä kulutusperäisiä päästöjä voidaan huomioida ja ohjata paremmin.

Kirjallisuutta

Ala-Mantila, S., Ottelin, J., Heinonen, J. & Junnila, S. 2016, ”To each their own? The greenhouse gas impacts of intra-household sharing in different urban zones”, Journal of Cleaner Production, vol. 135, pp. 356-367.

Heinonen, Jalas, Juntunen, Ala-Mantila & Junnila 2013a, ”Situated lifestyles: I. How lifestyles change along with the level of urbanization and what the greenhouse gas implications are—a study of Finland”, Environmental Research Letters, vol. 8, no. 2, pp. 025003.

Heinonen, Jalas, Juntunen, Ala-Mantila & Junnila 2013b, ”Situated lifestyles: II. The impacts of urban density, housing type and motorization on the greenhouse gas emissions of the middle-income consumers in Finland”, Environmental Research Letters, vol. 8, no. 3, pp. 035050.

Marques, A., Rodrigues, J., Lenzen, M. & Domingos, T. 2012, ”Income-based environmental responsibility”, Ecological Economics, vol. 84, pp. 57-65.

Ottelin, J., Ala-Mantila, S., Heinonen, J., Wiedmann, T., Clarke, J. & Junnila, S. 2019, ”What can we learn from consumption-based carbon footprints at different spatial scales? Review of policy implications”, Environmental Research Letters, vol. 14, no. 9, pp. 093001.

Ottelin, J., Heinonen, J. & Junnila, S. 2018a, ”Carbon and material footprints of a welfare state: Why and how governments should enhance green investments”, Environmental Science & Policy, vol. 86, pp. 1-10.

Ottelin, J., Heinonen, J. & Junnila, S. 2018b, ”Carbon footprint trends of metropolitan residents in Finland: How strong mitigation policies affect different urban zones”, Journal of Cleaner Production, vol. 170, pp. 1523-1535.

Ottelin, J., Heinonen, J. & Junnila, S. 2015, ”New Energy Efficient Housing Has Reduced Carbon Footprints in Outer but Not in Inner Urban Areas”, Environmental science & technology, vol. 49, no. 16, pp. 9574-9583.

Ottelin, J., Heinonen, J., Nässén, J. & Junnila, S. 2019, ”Household carbon footprint patterns by the degree of urbanisation in Europe”, Environmental Research Letters, vol. 14, no. 11, pp. 114016.

Säynäjoki, A., Heinonen, J. & Junnila, S. 2012, ”A scenario analysis of the life cycle greenhouse gas emissions of a new residential area”, Environmental Research Letters, vol. 7, no. 3, pp. 034037.

Vivanco, D.F., Kemp, R. & van der Voet, E. 2015, ”The relativity of eco-innovation: environmental rebound effects from past transport innovations in Europe”, Journal of Cleaner Production, vol. 101, pp. 71-85.