28.10.2020

Pauliina Krigsholm, tutkijatohtori, Aalto-yliopisto

Maapolitiikalla, eli kunnan maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvillä tavoitteilla ja toimenpiteillä, joilla luodaan edellytykset yhdyskuntien kehittämiselle, on merkittävä rooli maankäytön ohjauksessa ja kuntataloudessa. Kunnan asema maamarkkinoilla on hallitseva. Kaavoitusmonopolin turvin se vastaa yksin siitä, minne asuntorakennusoikeutta ja muita toimintoja sijoitetaan, ja kuinka paljon. Kunta toimii tämän lisäksi tonttien myyjänä ja neuvotteluosapuolena markkinoilla, ja vaikuttaa sitä kautta paitsi tonttien hintatasoon myös esimerkiksi asuntojen koko- ja hallintamuotojakaumaan.

Maapolitiikkaa harjoitettaessa joudutaan siis väistämättä miettimään esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: Kenen kuuluu hyötyä maan arvonnoususta ja missä suhteessa? Tavoitellaanko maan myyntituloilla nopeaa paikkausta kuntatalouteen vai suositaanko maanvuokrauksesta saatavaa tasaista tuloa? Mitkä ovat maapolitiikan perimmäiset tavoitteet eli tavoitellaanko mahdollisimman korkeaa asuntorakennustuotantoa vai painotetaanko jotain muuta tavoitetta kuten vaikkapa laadukasta ja resurssiviisasta kaupunkiympäristöä?

Kysymykset ovat hankalia, perustavanlaatuisia ja osittain myös arvolatautuneita, ja on itsestään selvää, ettei niihin ole olemassa mustavalkoisia oikeinväärin vastauksia. Lisäksi kunnan väestökehitys ym. lähtökohdat asettavat reunaehtoja käytössä olevalle maapolitiikalle. Maapolitiikkaa – valittuja linjauksia, käytössä olevaa maapoliittisten keinojen valikoimaa sekä maapolitiikalle asetettuja tavoitteita – on silti hyödyllistä tarkastella kriittisesti ja useasta eri perspektiivistä.

Ottaen huomioon maapolitiikan roolin osana julkishallintoa, yleiset hyvän hallinnon periaatteet tarjoavat yhden näkökulman maapolitiikan arviointiin. Esimerkiksi Hartmann ja Spit (2015) ovat lähestyneet Hollannin ja Saksan maapoliittisten menettelytapojen vertailua neljän kriteerin – demokraattisen hyväksyttävyyden, vaikuttavuuden, tehokkuuden ja tasapuolisuuden – kautta. Samoja kriteerejä on mahdollista käyttää lähtökohtana myös kuntatason tarkastelussa. Tämän näkökulman etuna on huomion kiinnittyminen tilastojen ja raportoinnin sijaan syvempiin tekijöihin kuten maapolitiikkaa ohjaaviin arvoihin ja perusteisiin. Haasteeksi muodostuu kuitenkin arvioinnin pohjana käytettävien käsitteiden määrittely, sillä esimerkiksi hyväksyttävyys voi koostua paitsi politiikan syötteistä, tuotoksista, kuin syötteen ja tuotoksen välissä olevista prosesseista (Schmidt, 2013).

Toisaalta tiedämme, että maapoliittiset toimet ja maankäytön ohjaus vaikuttavat tontti- ja asuntomarkkinoiden toimintaan. Näin ollen parempi ymmärrys kuntien harjoittamasta maapolitiikasta on tärkeää myös tontti- ja asuntomarkkinoiden tutkimuksen näkökulmasta. Maankäytön ohjaavuuden merkitys yhtenä asuntotarjonnan hintajouston merkittävänä selittäjänä tunnetaan hyvin kansainvälisesti (esim. Glaeser ym., 2006) kuin myös Suomessa (Oikarinen ym., 2015). (Smartland.fi-blogisarjassa on aiemmin avattu tarkemmin asuntotarjonnan hintajouston käsitettä: https://smartland.fi/asuntotarjonnan-joustavuus-ja-asumiskustannukset/). Tämän yhteyden tarkastelu edellyttää tietysti maankäytön ohjaavuuden ilmaisemista tiivistettynä suureena – mikä on haastavaa koska kyseessä on moniulotteinen kokonaisuus, joka vielä lisäksi muuttuu ajan kuluessa. Suomalaisen suunnittelujärjestelmän tapauksessa maankäytön ohjaavuus on kuitenkin yhdistelmä kaavoitukseen ja maapolitiikkaan liittyviä tekijöitä, kuten asuntorakentamisen sääntelyä tai tontinluovutuksen käytäntöjä. Näiden tekijöiden vertailu kuntien välillä on haastavaa, koska ensinnäkään kaikki maankäytön ohjaavuuden osatekijät eivät ole helposti kvantifioitavissa ja toisekseen myös niistä tekijöistä, jotka ovat, on olemassa rajallisesti vertailukelpoista aineistoa.

Edellä kuvattujen näkökulmien lisäksi maapolitiikkaa voidaan tarkastella vaikkapa sen strategisen merkittävyyden tai toimijoiden välisten voimasuhteiden perspektiivistä. Mikään näkökulma yksinään ei kuitenkaan tuota täydellisen kattavaa kuvaa maapolitiikan tilasta tai sen vaikutuksista yhdyskuntien kehittymiseen. Smartland.fi-hankkeessa tulemme tarkastelemaan maapolitiikkaa useasta eri kulmasta ja tuottamaan uutta, aiempaa laaja-alaisempaa tietoa maapolitiikan nykytilasta suomalaisissa kunnissa.

Lähteet

Glaeser, E., Gyourko, J., Saks, R.E. 2006. Urban growth and housing supply. Journal of Economic Geography, 6(1), 71—89.

Hartmann, T., Spit, T. 2015. Dilemmas of involvement in land management – Comparing an active (Dutch) and a passive (German) approach. Land Use Policy, 42, 729—737.

Oikarinen, E., Peltola, R., Valtonen, E. 2015. Regional variation in the elasticity of supply of housing, and its determinants: The case of a small sparsely populated country. Regional Science and Urban Economics, 50, 18—30.

Schmidt, V.A. 2013. Democracy and legitimacy in the European union revisited: input, output and ‘throughput’. Political Studies, 61, 2—22.