14.2.2023

Asuinalueiden välisen sosioekonomisen segregaation kasvu on kansainvälisesti tunnettu ilmiö (Andersson and Turner 2014; van Ham et al. 2021; Owens 2016). Smartland-tutkimushankkeessa ilmiön on osoitettu rantautuneen myös Suomeen. Pahetessaan se johtaa elämismaailmojen eriytymiseen ja mahdollisuuksien tasa-arvon rapautumiseen. Tämän vuoksi segregaation vähentäminen nähdään usein poliittisesti relevanttina, ja varsinkin suurimmat suomalaiset kaupungit tähtäävät segregaation vähentämiseen. On kuitenkin selkeästi nähtävissä, että käytetyt keinot eivät ole olleet riittäviä. Meidän tulisikin pohtia voitaisiinko segregaation ehkäisemiseksi tehdä enemmän ja voitaisiinko sen tuomia mahdollisia lieveilmiöitä ehkäistä vielä tehokkaammin.

Kunnat vastaavat rajojensa sisällä alueellisen tasapainoisuuden periaatteen toteuttamisesta ja segregaation ehkäisy nähdään ensisijaisesti asuntokantaan liittyvänä kysymyksenä. Havaintojemme mukaan ne kaupungit, joissa asunto- ja maankäyttöpolitiikka on kytketty vahvasti toisiinsa, ovat myös segregaation hallintapyrkimyksissään konkreettisempia ja suunnitelmallisempia. Mikäli segregaation ehkäisy on tärkeässä asemassa kunnan strategisena tavoitteena, on myös keinojen valinta helpompi perustella.

Segregaation hallinta on kuitenkin yksittäisiä kuntia laajempi kysymys ja koskee koko työ- ja asuntomarkkina-aluetta. Kun saman alueen kunnat kilpailevat keskenään investoinneista ja asukkaista, voi yhtälö kasvattaa segregaation voimistumisen riskiä. Segregaation hallinnan kokonaiskuva ja vastuu kysymykset hämärtyvät. Valtion ohjauksessa sosiaalinen ARA-vuokra-asuminen nähdään ensisijaisena kohtuuhintaisen asumisen tarjonnan ja segregaation torjunnan välineenä. Kuitenkin esimerkiksi suurimmille kaupunkiseuduille suunnattujen maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimuksissa sovitaan vain määrällisistä asuntotuotantotavoitteista. Tällöin kohtuuhintaisen asumisen tarjonnan toteutuminen ei vielä itsessään johda segregaation hallintaan, varsinkin mikäli asuntokanta sijoittuu kokonaisuuden kannalta epäedullisesti. Tarvitaan seurantaa ja asiantuntemusta segregaation paikallisen dynamiikan ymmärtämiseksi. Edelliseen liittyy oleellisesti se, että uudistuotannolla vaikutetaan asuinalueiden välisiin hierarkioihin. Segregaation seuraukset näkyvät tyypillisesti enemmän muilla kuin uudistuotantoalueilla. Näillä alueilla segregaation hallinta voi edellyttää edellisistä poikkeavia tasapainottavia toimenpiteitä, jolloin myös hallinonalojen välinen yhteistyö korostuu. Myös tämä on helpommin toteuttavissa, mikäli segregaation hallinta on priorisoitu kunnan yhteisenä strategisena tavoitteena ja poikkihallinnolliselle työlle on muodostunut jatkumoa.

Lähteet

Andersson, Roger, and Lena Magnusson Turner. 2014. “Segregation, Gentrification, and Residualisation: From Public Housing to Market-Driven Housing Allocation in Inner City Stockholm.” International Journal of Housing Policy 14(1):3–29. doi: 10.1080/14616718.2013.872949

van Ham, Maarten, Tiit Tammaru, Rūta Ubarevičienė, and Heleen Janssen. 2021. Urban Socio-Economic Segregation and Income Inequality : A Global Perspective. Springer Nature.

Owens, Ann. 2016. “Inequality in Children’s Contexts: Income Segregation of Households with and without Children.” American Sociological Review 81(3):549–74. doi: 10.1177/0003122416642430